torstai 15. syyskuuta 2011

Tuhisijalle tehtyä

Nyt kun ollaan käärön kanssa kotiuduttu, ajattelin esitellä mihin käytin mammaloman ensimmäiset viikot. (Tuntui jo sille että hukkaan menevät kun ei meinannut pupunen malttaa tulla maailmaan).


Lapsille on kiva tehdä värikkäitä vaatteita, näitä tehdessä mietin myös että käyvät sekä tytölle että pojalle, jos sattuu pupunen yllättämään. Pöksyt ja pipon ompelin vanhoista aamutakeista. Pipo on kääntöpipo, sisäpuolen ompelin ohuesta trikoosta ettei siitä tulisi liian paksu. Kaava on oma, housujen kaava on Suuresta Käsityöstä 1/2008.





























Miehen vanhoista paidoista syntyi mekko ja pari pipoa. Röyhelöhelman teko vaatii vielä hieman opettelua, mutta onnistui kohtuullisesti. Mekko on isohko, joten luultavasti menee jouluna tonttuasusta :).

Viltin valmistuminen oli hidasta sillä siitä piti alunperin tulla vauvalahja kummipojalleni kaksi vuotta sitten :D . Ohjeen löysin Modasta 1/2007, ompelin toiselle puolelle pehmoista velouria.



Helistimen päädyin tekemään itse, kun en löytönyt mieleistäni kaupasta. Tulipahan kerrankin hyödynnettyä pienet kangastilkut. Mallin piirsin itse. Sisällä on kolme tiukua ja siivissä muovia karkkipussista rapisemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti