keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Omintakeinen makeinen


Voihan panda siis! Viimein sain meidän neidillekkin tehtyä jotain kesällä ostetusta sydäntrikoosta. (Aikeena oli tehdä tästä kesäksi paitoja jääkarhu -aplikaatiolla, mutta jäipä sitten suunnitelmaksi, ehkä ens kesäksi?) Kaavana käytin samaa nappilistabodyn ohjetta Ottobresta 1/2012, jolla olen tehnyt jo useammankin bodyn. Hyväksi todettu. (Muokkasin vain olkasaumasta aukaistavaksi). Etukappaleen koristelin painamalla kangasväreillä siihen pandan. Painoin ensin valkoiset osat, seuraavaksi mustat ja lopuksi viimeistelin piirtämällä ääriviivat mustalla kangastussilla.

Ompelin bodylle kaveriksi collegehousut polvipaikkoilla. Ajatuksena oli tehdä pappapöksyt oikeilla nahkapaikoilla, kunnes hoksasin ettei nahkapaikka taitais hirveesti tykätä pesukoneesta :D. Noh, edellisen postauksen teepaidasta jäi vielä hihat käyttämättä ja se olikin juuri oikeaa väriä. Koristelin vielä taskut kierrätetyilla napeilla.

Paljon ei näitä ole settinä tullut käytettyä, tuli housuista sen verran isot. Oikein kainalopöksyt, aitoa paappa -mallia siis!







sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Darth Vader makuuhuoneessa


Isänpäivän tunnelmissa ja nörtti fiiliksissä, vaikkei tämä lahjaksi tullutkaan. Miehen hieno tähtiensota -paita tarttui oksaan ja meni rikki, mutta päätyi koristamaan nörttien makuuhuonetta. Piti vähän ommella tekstiä vielä ettei vallan tylsäksi kävisi. Voihan Darth.

Darth Vader: Obi-Wan never told you what happened to your father.
Luke Skywalker: He told me enough! He told me you killed him!
Darth Vader: No. I am your father.